MEISTÄ
Asumme Kangasalla, lähellä Tamperetta, pellon reunassa, paikassa, jossa taloamme ympäröi pikemminkin aidattu ’koirametsä’ kuin aidattu tarha. Perheeseemme kuuluvat tiibetinspanieleiden lisäksi puolisoni ja minä.
Kennelnimeni Alnuspark on yhteinen äitini kanssa. Nimen alussa oleva ’alnus’ tarkoittaa tervaleppää, jonka puu on punaruskeaa. Kasvattajan peruskurssin kävimme molemmat vuonna 1983. Kasvatustyömme on ollut aina pienimuotoista. Ensimmäinen leonberginkoirapentueemme syntyi vuonna 1989.
Ensimmäinen tiibetinspanielini tuli vuonna 2002, tosin melkein viisi vuotta etsin sitä ’oikeaa’ tiibetinspanielia. Tiibetinspanielissa minua viehätti erityisesti se, että sen kanssa on mahdollista käydä pitkilläkin lenkeillä, että sen luonne on sekä itsenäinen että ihmisrakas, että sen turkki on suomalaiseen säähän sopiva eli kaksinkertainen ja helppohoitoinen, että tiibetinspanieli on pitkäikäinen ja rotuna kohtuullisen terve - enkä ole pettynyt. Minut on lumonnut tiibetinspanielin ylväys ja katse, jotka tuovat mieleeni afgaaninvinttikoiran, pienestä koosta huolimatta.
Koirat ja eläimet ovat kuuluneet elämääni aina, ja ensimmäiset koiranäyttelykokemukseni ovat alle kouluikäisenä Tampereen Jäähallista. Varsinaisesti harrastaminen alkoi perheemme newfoundlandinkoiran myötä, mutta ensimmäinen oma koirani oli afgaaninvinttikoira, jonka sain 15-vuotiaana. Sitten ensimmäiset leonberginkoirat tulivat Suomeen ja veivät mukanaan. Alnuspark-leonberginkoirapentueita syntyi yhteensä viisi. Suomen Leonberginkoirat ry:n toiminnassa olin mukana välillä hyvinkin aktiivisesti. Tiibetinspanielit ry:ssä olen jatkanut yhdistysharrastustani jalostustoimikunnassa.
Koirat ovat meillä osa perhettä. Omien tiibetinspanieleideni kanssa on liikun luonnossa tai kävelen kylätien reunaa. Niiden rauhoittava seura ja arjesta huolehtiminen työpäivien jälkeen tuo paljon sisältöä elämään. Koiranäyttelyt ovat minulle mukavia ja kiinnostavia tapahtumia. Lisäksi näyttelyyn lähteminen aiheuttaa meillä mukaan lähtevissä koirissa valtavan innostuksen jo siinä vaiheessa, kun turkin pesu ja föönaus alkaa .
Toistaiseksi on syntynyt kahdeksan Alnuspark-tiibetinspanielipentuetta. Yhdeksättä olen odottanut pitkään, sillä kaikki ei aina mene niin kuin toivoisi. Jalostusyhdistelmät yritän suunnitella siten, että pennuilla olisi hyvät edellytykset elää onnellinen ja pitkä tiibetinspanielielämä niin käyttäytymisen, terveyden kuin ulkomuodonkin osalta. Tulevien perheiden valinnassa vastuullinen ja rakastava koti on ratkaiseva asia.
